AUTON HISTORIA

 

Auto, alkujaan automobiili tarkoittaa oman voimanlähteensä avulla kulkevaa, henkilöiden tai tavaran kuljetukseen tarkoitettua, maalla kulkevaa ajoneuvoa.

Pyörän keksiminen (4000 ekr) sai aikaan aivan uusien maalla tapahtuvien kuljetusmuotojen kehittymisen. Niistä päivistä alkaen ihminen on suunnitellut ja kehitellyt laiteita, jotka korvaisivat hevosen ja vähentäisivät ihmisten työtaakkaa.

Vuonna 1335 Italialainen Guido da Vigevano teki useita suunnitelmia kulkuneuvosta, jossa pyörillä varustettuun runkoon kiinnitettiin tuulimylly. Samankaltaisia suunnitelmia nähtiin hieman myöhemmin toiselta Italialaiselta, Vaturiolta. Kolmas Italialainen, Leonardo da Vinci suunnitteli tuulikulkuneuvojen lisäksi yksityiskohtaisen, jousivoimalla toimivan kojeen. Vetovoima välitettiin pyörälle hammasvaihteen ja tasauspyörästön kautta ja kojetta ohjattiin peräsimellä.

Höyrykoneen keksiminen merkitsi autonkin kehittymiselle merkittävää edistysaskelta. Ensimmäisen taloudelliseen käyttöön soveltuvan höyrykoneen rakensi n. 1705 Englantilainen Thomas Newcomen kaivospumppujen voimanlähteeksi. James Watt, jota pidetään höyrykoneen huomattavimpana kehittäjänä, ehdotti, että höyryä ei jäähdytettäisi työsylinterissä, vaan johdettaisiin kuumana toiseen sylinteriin, lauhduttimeen. Lauhduttimessa tiivistynyt vesi ja höyry poistettaisiin ilmapumpulla. Watt sai 1769 patentin koneelleen. Myöhemmin Watt otti käyttöön kampiakselin jolla männän edestakainen liike saatiin muutettua pyörimisliikkeeksi.


AUTON ENSIMETRIT


Auton varsinaisena edeltäjänä pidetään ranskalaisen Nicolas Joseph Cugnotin vuonna 1769 rakentamaa, tykinvetoon tarkoitettua kolmipyöräistä höyryvaunua, joka oli ensimmäinen oman voimanlähteensä avulla kulkeva ajoneuvo. Etupäässä oleva höyrykone oli niin raskas, että ilman tykkiä lavalla se oli vaarassa kaatua "nenilleen" .Toinen versio vaunusta vuonna 1770 painoi 8000 paunaa ja kulki Pariisissa noin 2 mailin matkan tunnissa.


Polttomoottorin kehitys oli riippuvainen polttoaineiden kehittymisestä. Ruutia kokeiltiin, mutta sen käyttö polttoaineena ei onnistunut. Valokaasuna käytetty hiilikaasu tuotettiin lämmityshiilestä kuumentamalla sitä paineastiassa ja höyrykattilassa. Tätä kaasua käytettiin ensimmäisissä sisäisissä, sylinterillä varustetuissa polttomoottoreissa.


Sveitsiläinen Francois Isaac de Rivaz sanotaan suunnitelleen vuonna 1807mäntätyyppisen sisäisen polttomoottorin, joka toimi vedyn ja hapen seoskaasulla. Tiettävästi vuonna 1813 hän suunnitteli ja kehitti 6 metriä pitkän auton joka painoi miltei tonnin.


Ranskalainen insinööri Alphonse Beau de Rochas, julkaisi ja patentoi
1862 polttomoottorin nelitahtisen työtavan periaatteen, jossa puristus ja palaminen tapahtuu samassa sylinterissä.


Jean Joseph Etienne Lenoir suunnitteli vuonna 1859 maailman ensimmäisen käytännöllisen sisäisen polttomoottorin. Se oli yksisylinterinen, kaksitahtinen hiilikaasulla toimiva moottori, joka tuotti 1-2 hevosvoiman tehon. Moottori sytytti puristamattoman ilman ja hiilikaasun seoksen Lenoirin itse suunnitteleman sytytysjärjestelmän avulla. Lenoir patentoi ensimmäisen moottorinsa vuonna 1860. Yksi Lenoirin moottoreista asennettiin kokeelliseen ajoneuvoon vuonna 1862. Tämä ajoneuvo kulki nopeudella 3 km/h ja vuonna 1865 näitä "autoja" kulki teillä jo useita. Yleensä Lenoirin moottoreita käytettiin kuitenkin tehtaissa voimanlähteinä. Muiden keksijöiden tekemien parannusten myötä Lenoirin moottorista tuli vanhanaikainen ja tehoton, mutta niitä oli kuitenkin käytössä yksin Pariisissa n. 500 kappaletta.


Ensimmäisen käyttökelpoisen, polttomoottorin avulla toimivan auton rakensi itävaltalainen Siegfried Liepmann Marcus vuonna 1875. Marcuksesta tuli koneenrakentajan oppipoika 14-vuotiaana. Marcus lähti pian Hampuriin päättämään harjoitteluaan koneenrakentajana. Vuonna 1848 17-vuotias Marcus muutti Berliiniin ja aloitti työt juuri perustetussa Siemensin tehtaassa, Halskessa. Kolmen vuoden aikana Marcus keksi lennättimen relejärjestelmän. Wieniin Marcus muutti vuonna 1852. Hän työskenteli jonkin aikaa Wienin teknisessä työpajassa, mutta lähti pian konesuunnittelijaksi Imperial University`s Physics Instituteen (Yliopiston fysiikan laitokselle). Täällä hän teki ensimmäiset polttomoottorikokeilunsa. Vuonna 1860 Marcus perusti oman työpajansa, jossa jatkoi sähköisten ja mekaanisten laitteiden kehittelyä. Tämän työpajan pihalla hänen sanotaan ajaneen ensimmäisellä polttomoottoroidulla kärryllään jo vuonna 1864.

Natsien väitetään hävittäneen järjestelmällisesti juutalaisen Marcuksen valmistavat autot sekä lähes kaikki valokuvat ja muutkin todisteet kyseisistä keksinnöistä. Tämän vuoksi osa Marcuksen keksinnöistä ja kehitelmistä ovat jääneet aukottomasti todistamatta hänen tekemikseen. Wienin teknisessä museossa on nykyään nähtävissä kuitenkin yksi Marcuksen autoista. Se säilyi natsiajan yli ja on todistetusti Marcuksen suunnittelema ja valmistama auto. Eräät tahot väittävät sen olevan Marcuksen 2. kehitysversio autostaan.

Samuel Kurinskyn kirjoittamassa artikkelissa (lähteen osoite linkkilistassa) väitetään seuraavaa:

Marcuksen ensimmäinen omalla apuvoimallaan liikkuva ajoneuvo valmistui jo vuonna 1864. Ajoneuvossa oli kaasukäyttöinen polttomoottori jossa toimi alkeellinen kaasutin, jota Marcus kutsui höyrystäjäksi. Moottorissa oli myös Marcuksen kehittämä sähkömagneettinen sytytyslaite. Ajoneuvossa ei ollut kytkintä, joten moottori piti käynnistää takapyörä ilmassa ja kuskin piti myös nousta ajoneuvoon tässä kohdassa. Sitten vetävä pyörä laskettiin alas ja ensimmäinen n. 200 metrin koeajo saattoi alkaa.

Vuonna 1870 Marcus rakensi toisen ajoneuvonsa, jota voitiin jo kutsua autoksi. Autossa oli ensimmäinen todellinen kaasuttimella varustettu moottori, metallinen kartiokytkin, tasauspyörästö, magneettosytytysjärjestelmä, keskitappiohjaus ja kenkätyyppiset jarrut. Takana sijaitseva kaasumoottori oli kytketty yhtenäiseen taka-akseliin hihnan avulla. Tämä auto on säilynyt todisteeksi Wienin tekniseen museoon.

Vuosina 1870 – 1875 Marcus kehitteli nelitahtista polttomoottoria, jonka hän asensi kolmanteen autoonsa kaksitahtisen kaasumoottorin jälkeen vuonna 1875. Eräät lähteet väittävät Marcuksen kopioineen Nikolaus Otton 4-tahtimekanismin, mutta toisten mukaan Otto ja Marcus kehittelivät toisistaan tietämättä samalla periaatteella toimivaa moottoria. Marcuksen puolustajien mukaan moottorien rakenteet erosivat varsin selvästi toisistaan. Kumpikaan ei kuitenkaan keksinyt 4-tahtimoottorin toimintaperiaatetta, vaan Ranskalainen insinööri Alphonse Beau de Rochas esitteli toimintaperiaatteen jo vuonna 1862. Marcus ja Otto toteuttivat sen kuitenkin käytännössä. Kolmannessa autossa oli myös ohjauspyörä, käsivipu kytkimelle sekä käsijarrulla varustetut jarrukengät takapyörissä. Marcus rakensi myöhemmin vielä neljännen autonsa.

Lähteen mukaan Marcus teki yli 150 keksintöä Wienin työpajassaan.
Autoalan keksinnöistä mainitaan mm. 1.6.1866 patentoitu hiilivetyjen höyrystin (kaasutin), sähkö-magneettinen sytytysjärjestelmä, ensimmäinen polttomoottoritoiminen ajoneuvo ja ensimmäinen toimiva 4-tahtinen polttomoottori.


AUTON YLEISTYMINEN JA TEOLLINEN TUOTANTO


Ansio auton kehittämisestä teolliseen tuotantoon sopivaksi lankeaa saksalaisille Daimlerille ja Benzille, jotka 1883–86 kokeilivat ajatuksiaan käytännössä. Autoteollisuuden kehitti massatuotannoksi yhdysvaltalainen Henry Ford, joka otti 1914 käyttöön ns. liukuhihnamenetelmän.


Saksalainen insinööri Nikolaus August Otto rakensi yhdessä Eugen Langenin kanssa vuonna 1867ensimmäisen atmosfäärisen kaasumoottorin, jossa kaasuseosta ei puristettu, vaan se sytytettiin ulkoilman paineisena. Esitellessään vuonna 1876 keksimänsä ja hänen mukaansa nimetyn ensimmäisen nelitahtiperiaatteella toimivan polttomoottorinsa Otto osoitti, että moottorin tehoa voitiin huomattavasti nostaa puristamalla kaasuseosta kokoon ennen sytytystä. Ottomoottori on yleisin bensiinikäyttöisen polttomoottorin tyyppi.


Eugen Langen perusti moottoritehtaan N.A. Otto & Cie. Cologneen yhdessä Nikolaus August Otton kanssa vuonna 1864.


Gottlieb Daimler aloitti asesepän oppipoikana, mutta kiinnostui liikenneteollisuudesta ja jatkoi opintojaan Stuttgartin korkeakoulussa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli eri tekniikan yrityksissä Ranskassa ja Englannissa. Hän toimi mmm. teknisenä johtajana Reutlingen Brotherhoodissa tehtävänään uudelleen organisoida tekniset työmenetelmät. Kyseisessä yrityksessä hän tutustui lahjakkaaseen piirtäjään ja insinööriin Wilhelm Maybachiin.

Vuonna 1872 Daimlerista tuli Nikolaus August Otton ja Eugen Langenin Kölniin perustaman Gasmotorrenfabrik Deutz AG:n tekninen johtaja ja Maybachista tuli yrityksen suunnitteluosaston johtaja. Otto suhtautui alussa varauksellisesti sisäiseen polttomoottoriin, mutta Daimler ja Maybach uskoivat vakaasti sen tuomiin mahdollisuuksiin. Vuoteen 1874 mennessä moottoreita valmistui jo kaksi päivässä. Otto halusi tuottaa lisää moottoreita, kun taas Daimler halusi panostaa moottorin jatkotutkimuksiin ja –kehittämiseen. Vuonna 1882 kiistat ja erimielisyydet Otton kanssa (Otto valitteli, että "kukaan ei voi työskennellä niin uskomattoman itsepäisen ihmisen, kuin Daimlerin kanssa") johtivat siihen, että Daimler ja Maybach perustivat oman yrityksensä Bad Cannstattiin.

Daimler ja Maybach keskittyivät tuottamaan kevyitä ja nopeakäyntisiä bensiinimoottoreita. Otton kanssa suunnitellun moottorin käydessä 130 kierrosta minuutissa, saavutti Daimlerin ja Maybachin pintakaasuttimella varustettu moottori 900 1/min pyörimisnopeuden. Daimler suunnitteli vuonna 1883 ensimmäisen käyttökelpoisen bensiinimoottorin yhdessä Wilhelm Maybachin kanssa. Daimler patentoi ja asensi nelitahtisen bensiinimoottorinsa puurakenteiseen moottoripyörään 1885 ja rakensi siten luultavasti maailman ensimmäisen kyseisellä moottorilla varustetun moottoripyörän. Seuraavana vuonna Daimler ja Maybach asensivat moottorinsa hevoskärryihin ja ajoivat nopeudella 11 mailia tunnissa. Tämä oli ensimmäinen 4-pyöräinen, 4-tahtinen, bensiinikäyttöinen polttomoottoriauto, jonka vuoksi Daimleria pidetäänkin auton keksijänä Carl Benzin rinnalla.

Kun he olivat asentaneet autoonsa 4-nopeuksisen vaihteiston ja hihnakäyttöisen pyörienkääntöjärjestelmän he päättivät alkaa myydä näitä autojaan. Vuonna 1890 perustettiin yritys nimeltään Daimler-Motoren-Gesellschaft, joka saavutti pian luotettavan maineen. Ensimmäinen maantiekilpailu ajettiin Pariisista Roueniin 1894. Ainoastaan 15 autoa selvisi 78 mailin matkasta ja kaikki olivat varustettu Daimlerin moottoreilla. Tämä vakuutti Ferninand Graf von Zeppelinin, joka päätti käyttää Daimlerin moottoreita rakentamassaan ilma-aluksessa. Moottoreita käytettiin myös tähän aikaan tehdyissä panssaroiduissa ajoneuvoissa. Vuonna 1900 valmistui ensimmäinen Mercedes, joka sai nimensä yrityksen merkittävän rahoittajan, Emil Jellinekin tyttären mukaan. Samana vuonna Daimler menehtyi jo syksyllä 1899 alkaneen terveyden heikkenemisen uuvuttamana. Daimlerin kuoltua Maybach jatkoi Mercedes-auton ja Zeppelinin ilma-aluksen kehittämistä ja tuottamista.


Carl Friedrich Benz suunnitteli ja valmisti 1885 samanaikaisesti Gottlieb Daimlerin kanssa ensimmäisen bensiinikäyttöisen, 4-tahtisen polttomoottoriauton, minkä vuoksi heidät molemmat esitetään auton keksijöinä. 3-pyöräinen auto oli varustettu vesijäähdytetyllä moottorilla, joka kävi bensiinillä tai alkoholihöyryllä. Moottorin voima välitettiin takapyörille vaihteiston akselin hihnapyörään kytketyn hihnan avulla. Ohjaavan pyöränä toimi ainoa etupyörä. Benz patentoi autonsa 29.1.1886. Vuonna 1888 Benz alkoi mainostaa 3-pyöräistään, mutta se ei mennyt kaupaksi.

Yleisö kiinnostui autosta vasta sitten, kun kuulivat hänen vaimonsa ja poikansa ajaneen 65 mailin matkan Mannheimista Pforzheimiin yöllä luvatta ottamallaan autolla. Vuodesta 1893 asti Benz valmisti 4-pyöräisiä, Benz Viktoria-malleja, jonka myötä myynti vain kiihtyi. Benz & Cie yhtiöstä tuli maailman suurin autojen valmistaja vuoteen 1900 mennessä. Benzin ja Daimlerin yritykset (Benz & Cie ja Daimler-Motoren-Gesellschaft) yhdistyivät vuonna 1926 Daimler-Benz AG:ksi. Tähän konserniin kuuluu myös yhtiö nimeltään Mercedes-Benz. Daimler-Benz AG tuottaa nykyään paljon muutakin kuin autoja.


Rudolf Diesel valmistui Münchenin ammattikorkeakoulusta insinööriksi ja työskenteli jäähdytininsinöörinä. Diesel tutki teoreettisesti erilaisten lämpövoimakoneiden toimintaa. Vuonna 1885 hän perusti tutkimuslaboratorion Pariisiin, jossa hän suunnitteli erilaisten lämpövoimakoneiden toimintaa. Vuonna 1893 hän julkaisi suunnitelman sylinterillä ja vauhtipyörällä varustetusta polttomoottorista, jossa polttoaine syttyy pelkän puristuksen aiheuttaman lämmön johdosta. Moottorissa ei siis tarvita ulkoista energiaa (kipinää) polttoaineen sytyttämiseen. Tämä moottorityyppi nimettiin myöhemmin keksijänsä mukaan Dieselmoottoriksi.

Vuonna 1893 aloitettiin moottorikokeilut, jossa polttoaineena käytettiin aluksi hiilipölyä, jota oli kasoittain Reinin laaksossa tarpeettomana. Hiilipöly osoittautui kuitenkin mahdottomaksi polttoaineeksi moottorille. Lisäksi Diesel miltei kuoli ensimmäisen moottorin räjähtäessä testauksissa. Siirryttäessä kokeilemaan öljyn käyttöä polttoaineena, saatiin moottori käymään menestyksekkäästi. Käytännön kokeet Diesel teki työskennellessään Maschinen fabrik Augsburg-Nürnberin (MAN) palveluksessa. Dieselin 3. moottori valmistui 1895 ja oli miltei tämän päivän dieselmoottorien kaltainen. Se oli 4-tahtiperiaatteella ja n. 31 baarin (450 psi) puristuspaineella toimiva moottori. Polttoaineen suihkuttamiseen Diesel käytti ilmapuhallusta, joka aiheutti myös palamiselle tarpeellisen seoksen pyörteilyn.

Vuonna 1896 Diesel esitteli teorian moottorista, joka laskelmien mukaan toimi huimalla, 75,6 % mekaanisella hyötysuhteella. Ensimmäinen käyttökelpoinen ja tuotantoon soveltuva dieselmoottori valmistui 1897. Vielä tänäkin päivänä dieselmoottori on hyötysuhteeltaan ylivoimainen moottori. Sitä käytetään lähes poikkeuksetta polttomoottorijunien, laivojen ja kuorma-autojen voimanlähteenä. Myös henkilöautoissa dieselmoottorien käyttö on yleistynyt bensiinikäyttöisten moottorien rinnalla mm. sen taloudellisuuden ja alhaisten pakokaasupäästöjen takia.


John W. Lambert rakensi Amerikan ensimmäisen bensiinikäyttöisen auton vuonna 1891. Auto oli Lambertin itse suunnittelema 3-pyöräinen rattaita muistuttava ajoneuvo, josta ei tullut taloudellisesti menestynyt malli. Lambert jatkoi paikallisten bensiinimoottoreiden kehittelyä ja perusti Buckeye Manufacturin Companyn. Ensimmäinen taloudellisesti kannattava automalli oli Union vuodelta 1902. Vuonna 1906 Ensimmäinen menestynyt mallisarja oli nimeltään Lambert ja sen malli H oli varustettu 4-sylinterisellä, 40 hv moottorilla. Autossa oli kitkavaihteisto ja kulmavaihde taka-akselilla. Tilaa oli viidelle matkustajalle ja 2000 dollarin hinta sisälsi matot, äänimerkin, työkalut sekä viisi lamppua. Tehdas tuotti parhaimmillaan 2000 autoa vuodessa ja tuotanto loppui vuonna 1917.


Charles E. Duryea suunnitteli ja rakensi Amerikan toisen (Lambertin jälkeen) auton veljensä Frank Duryean kanssa vuonna 1892. Veljesten ensimmäinen, 1-sylinterisellä moottorilla varustettu auto saavutti 5 mailin tuntinopeuden. Seuraavassa mallissa oli 2-sylinterinen moottori joka oli varustettu kaasuläpällä sekä ilmakumirenkaat. Tällä autolla veljekset osallistuivat Amerikan ensimmäiseen autokilpailuun joka järjestettiin vuonna 1895. Kilpailu ajettiin Chicagosta Evanstoniin ja 17 tunnin ajon jälkeen Frank Duryea saapui voittajana maaliin.

Veljekset perustivat yhteisen yrityksen, Deryea Motor Wagon Companyn vuonna 1896. Yritys oli Amerikan ensimmäinen bensiinikäyttöisiä ajoneuvoja valmistava ja myyvä yritys. Yritys teki yhteensä 13 autoa, joissa oli 3-nopeuksinen, 4-sylinterinen sähkösytytyksellä varustettu vesijäähdytetty moottori. Lisäksi autoissa oli valot, tavaratila, ilmakumirenkaat ja ikkunat. Pienen myynnin takia yritys suljettiin vuonna 1914.


Charles Franklin Kettering toimi alussa opettajana maalaiskoulussa. Hän pääsi vuonna 1896 yliopistoon, mutta hänen näkökykynsä heikkeni opiskelun aikana niin, että hänen piti palata opettajan työhönsä. Kettering hakeutui insinöörikoulutukseen vuonna 1898 ja joutui keskeyttämään tämänkin koulun huonon näkökyvyn takia. Kolmannella kerralla Kettering onnistui ja valmistui sähköinsinööriksi vuonna 1904. Valmistumisensa jälkeen hän meni töihin National Cash Register Companyyn, jossa työhön kuului sähkömoottoreiden valmistaminen mm. kassakoneisiin ja yleisöpuhelimiin.

Vuonna 1909 Kettering ja Edward A. Deeds perustivat oman tutkimuslaboratorion, Daytona Engineering Laboratories Companyn (myöhemmin tunnettu DELCOna). Kolmen vuoden kuluttua he olivat tuottaneet uudet sähkökäynnistin-, sytytys- ja valaistusjärjestelmän autoihin. Kettering kehitti myös ensimmäisen käytännöllisen, moottorikäyttöisen generaattorin autoihin. Ketteringille kertyi yli 300 patenttihakemusta elämänsä aikana.


Henry Ford vanhemman kiinnostus autoihin heräsi voimakkaana jo vuonna 1876, jolloin hän näki ensimmäisen kaasumoottorilla varustetun auton kulkevan tiellä. Ford teki maataloustöitä kotitilallaan aina 17-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen hän muutti Detroitiin ja aloitti työnsä Michigan Car Companyssa 1,1 dollarin päiväpalkalla. Hän muutti kuitenkin osoitteensa takaisin kotitilalleen melko pian ja kierteli eri yrityksissä erilaisissa töissä.

Vuonna 1888 Ford meni naimisiin ja 1891 hän muutti vaimoineen takaisin Detroitiin, jossa aloitti työt Detroit Edison Illuminating Companyssa. Fordin varhainen kiinnostus autoihin ei ottanut laantuakseen, vaan vapaa-aikanaan hän tutustui aikaisempien moottori- ja autonvalmistajien suunnitelmiin ja toteutuksiin. Hänen unelmanaan oli rakentaa autoja, joita kuka tahansa kykeni hankkimaan ja käyttämään. Thomas Edison kannusti Fordin autonvalmistusharrastusta ja pian Fordin olikin valittava tekeekö hän auton vai jatkaako Edisonin yrityksessä. Hän päätti valmistaa auton.

Vuonna 1896 Ford valmisti ensimmäisen omalla voimalla kulkevan kärrynsä. Kolme vuotta myöhemmin oli Ford valmistanut käyttökelpoisen auton, josta kerrottiin lehdessäkin. Tästä intoutuneena Ford perusti 16.6.1903 Ford Motor Companyn, josta kehittyi yksi maailman suurimmista autoteollisuuden yrityksistä. Lokakuussa 1908 Ford tarjosi T-mallinsa hintaan 950 $. T-mallin 19 vuoden tuotantokauden aikana hinta tippui 280 $ ja autoja valmistettiin miltei 15,5 miljoonaa kappaletta. Fordin unelma oli toteutunut.

Tällaiseen valmistusmäärään ei olisi päästy ilman vuonna 1914 Fordin keksimää ja käyttöönottamaa, jatkuvasti etenevää kokoonpanolinjaa eli ns. liukuhihnamenetelmää. Aikaisemmin auton tuottaminen Fordin tehtailla oli kestänyt 728 minuuttia, kun vuonna 1914 Highland Parkin tehtailla tuotettiin auto jo 93 minuutissa. Lisäksi Ford miltei tuplasi työntekijöidensä tuntipalkan muihin autonvalmistajiin verrattuna, 5 dollariin päivässä. Siirtyessään 3-vuorojärjestelmään hän lyhensi myös työpäivää 9 tunnista 8 tuntiin. Kaikki autonvalmistuksen kehittämistyö johti siihen, että lopulta T-mallin sanottiin valmistuvan (kokoonpantavan) 24 sekunnissa!

______________________________________________________________
Materiaalin tietolähteet:

* CD-Facta 2001, elektroninen tietosanakirja, WSOY
* Tietojätti 2000, tietosanakirja, GUMMERUS
* Linkkikokoelmassa esiintyvät auton historiaa käsittelevät Internet-linkit